|
Suomen
Gastronomien Seuran Vuoden Ravintolan valinta
Suomen Gastronomien Seura ry on perustettu vuonna 1945. Seuran tarkoituksena
on tehdä tunnetuksi suomalaista gastronomiaa yleisellä tasolla
sekä saattaa maamme ravintolakulttuuri gastronomisesti korkealle
tasolle.
Vuoden Ravintola on valittu vuodesta 1985. Valinta on mennyt vain kaksi
kertaa Helsingin ulkopuolelle. Valitessaan Vuoden Ravintolaa seura painottaa
paitsi hyvää ruokaa, myös hyvää palvelua, joka
on tuotettu viihtyisässä miljöössä. Viinilistan
ja ruokalistan on tuettava toisiaan ja hinta-laatusuhteen pitää
olla kohdallaan.
Panimoravintola
Herman, Vuoden Ravintola 2003
Perusteluina Panimoravintola Hermanin valinnalle Vuoden Ravintolaksi ovat
olleet mm. seuraavat seikat ruuan suhteen:
- ruuan laatu ja raaka-aineet ovat tasokkaita
- esillepano on selkeää, raaka-aineille tehdään oikeutta
ja asiakas näkee, mitä syö
- hinta kohtaa laadun hienosti
ja palvelun ja miljöön
suhteen:
- viinilista on huolella laadittu ja hinnoittelu on oikeanlainen
- henkilökunta on ammattitaitoista ja työhönsä paneutuvaa
- miljöö on siisti ja lisäksi vanha tiilirakennus Aurajoen
rannalla ympäristöineen on kaunis.
|